Työnantaja: Miten koronavirus vaikuttaa Smartumin palveluiden käyttöön?

Kannattaako meidän tilata tässä tilanteessa lisää saldoa, kauanko se on voimassa? 

Saldo on voimassa aina 15kk sen latautumisesta, ja tämän jälkeen se palautuu yrityksenne saldotilille, josta se on vielä jaettavissa uudelleen seuraavan kalenterivuoden loppuun. Nyt on siis oikein hyvä hetki tilata saldoa, ja näyttää samalla työntekijöillenne, että yrityksenne panostaa henkilöstön hyvinvointiin myös vaikeina aikoina. Saldoa voi käyttää monissa paikoissa turvallisesti myös koronaviruksen aikana, ja löydät päivittyvän listauksen tällaisista käyttökohteista täältä. 

Työntekijöillämme on pian vanhenevaa saldoa, jatketaanko sen käyttöaikaa? 

Tukeaksemme asiakkaidemme hyvinvointia, olemme päättäneet, että kaikkien aikavälillä 17.3.-30.9.2020 vanhenevien sähköisten saldo-etujen voimassaoloaikaa jatketaan vähintään kolmella kuukaudella. Tällöin esimerkiksi 30.9. vanhenevat edut ovat päätöksen myötä voimassa 30.12. saakka. Lue koko tiedote täältä. 

Meillä on jo lopettanut työntekijä, ja nyt hänenkin saldonsa käyttöaikaa jatkettiin, kun Smartum jatkoi saldojen voimassaoloja. Miten poistan saldon tältä työntekijältä, joka ei ole enää työskennellyt meillä pitkään aikaan? 

Voit poistaa saldon helposti käytöstä yksittäiseltä työntekijältä tarpeen mukaan kirjautumalla Smartumin verkkopalveluun. Varmista että sinulla on valittuna tilaajan rooli, ja valitse vasemmalta kohta ”Työntekijät”. Etsi oikea työntekijä, selaa alaispäin kohtaan ”Tilin tiedot”, ja valitse tili, jolta haluat palauttaa saldoa. Klikkaa tilin nimeä (esimerkiksi ”Liikunta ja kulttuuri”), ja paina ”Palauta”. Valitsemasi saldosumma palautuu yrityksenne tilille. 

 

Miten voin kannustaa työntekijöitämme käyttämään saldojaan omaan hyvinvointiin turvallisesti etätyön aikana? 

Saldoa voi käyttää monissa paikoissa turvallisesti myös koronaviruksen aikana, ja löydät päivittyvän listauksen tällaisista käyttökohteista täältä. 


Löysitkö etsimäsi vastauksen?


Powered by HelpDocs